Solmuteoria osa 1: Perusteet

Vuonna 2004  pitäessäni jongleerauskerhoa jouduin opettamaan paljon solmutemppuja. Virve ja muut joutuivat koekaniineiksi näille tekniikoille ja ideoilla. Myöhemmin olen paasannut tekniikkaa melkein kaikille harjoitussaleissa.  Nyt jorinat sikseen, tiedätte taustat.

Lähdetään aluksi yksinkertaisista ideoista ja mennään myöhemmin sitten vaikeampiin temppuihin. Aloitetaan inverse trapetsilla. Jos et tunnista temppua klikkaa sen nimeä ja hajoittele temppu opetusvideolta ennen kuin luet eteenpäin.

Inverse trapetsissa heitetään diabolo sivulle ja yläviistoon, jotta siitä saadaan ns. solmutemppu. On myös temppuja, joissa diabolo pitää heitää suoraan ylöspäin. Toisin sanoen on kolme paikkaa heittää diabolo pois solmutilanteesta. Vasemmalta puolelta, oikealta puolelta ja keskeältä. Teknisesti laidat eivät eroa mitenkään. Tempun periaate ei muutu ja solmu irtoaa normaalisti. Kokeilkaa tätä vaikkapa inverse trapetsilla. Sivulta heitettäessä se lähtee kauniisti irti, mutta keskeltä heitettäessä temppu ei onnistu. Solmuja on siis erilaisia. Toiset aukeavat eri puolelta kuin toiset. Kokeillaanpa ajatusta parilla tempulla.
[qt:https://www.kumiankka.com/videot/8-2005/solmu1_m.mov 360 288]
1. Inverse trapetsi ja heitä se irti molemmilta puolilta. Toiselta puolelta siten että keppi viedään toisen kepin alle ja heitetään sen toiselta puolelta. Video yläpuolella.  Ensimmäisessä kohdassa huomataan siis ettei heiton puolella ole väliä kunhan heitto lähtee sivulta.

[qt:https://www.kumiankka.com/videot/8-2005/solmu2_m.mov 360 288]
2. Inverse trapetsi sitten tavallinen trapetsi. Heitetään keskeltä ulos. Huomaa ettei trapetsien puolilla ole väliä. Kokeile eri variaatioita.  Toisessa kohdassa huomataan puolestaan ettei trapetsien tekopuolella ole väliä.

[qt:https://www.kumiankka.com/videot/8-2005/solmu3_m.mov 360 288]
3. inverse sitten trapetsi ja vielä inverse. Heitä sivulta auki. Kolmannessa kohdassa ketjutetaan trapetseja ja inversejä eri järjestykseen.

[qt:https://www.kumiankka.com/videot/8-2005/solmu4_m.mov 360 288]
4. Inverse, trapetsi, inverse ja trapetsi. Keskeltä auki. Neljännessä kokeillaan samaa ideaa vielä hieman pidemmälle.

[qt:https://www.kumiankka.com/videot/8-2005/solmu5_m.mov 360 288]
5. inverse, inverse ja trapetsi. Sivulta auki. Viidennessä huomataan ettei trapetsien keskinäisellä järjestyksellä ole merkitystä.

Solmuissa on paljon liikkeitä joilla ei ole mitään vaikutusta temppujen tekniseen toimintaan. Narua voidaan siis pyörittää näyttävän näköisesti eripuolilta muuttamatta solmutempun avautumistapaa minnekkään. Esimerkeissä käytettyä logiikkaa voi soveltaa omaan käyttöön helposti.

Tärkeintä on vain muistaa, että inverse aiheuttaa hyrrän irtoamisen sivulta. Jos siihen lisätään trapetsi, niin silloin diabolo lähtee auki keskeltä ja jos vielä laitetaan inverse niin silloin se irtoaa taas laidasta. Tässä asiassa on paljon muuttujia joten palataan asiaan teorian seuraavassa osassa!

Alkuperäinen teksti Marko ja oikoluku Aaro, elokuu 2005. Kirjoitusasua ja muotoja korjattu 19.5.2014.