etusivu | blog | esitykset | jäsenet | kumiankka-shop | palsta | linkit | videot | kuvat | yhteystiedot      

Vinkkejä kahden diabolon opetteuun

-------

Pyydä hyvää kaveriasi heittelemään toista hyrrää naruun. Tärkeätä on että saat apua aluksi paljon ja totut liikkeeseen jota hyrrät tulevat tekemään. Yksin on aluksi vaikeata heittää hyrrä narulle. Ja kahdestaan harjoittelu on hauskaa. Muista myös että kahdella samanpainoisella hyrrällä tekeminen on suotavaa.

Pidä kepit niin että ne muodostavat suoran linjan keskenään. Keppien narupäät siis osoittavat toisiaan. Se tuntuu aluksi hieman oudolta mutta on loppujen lopuksi paljon helpompaa kuin keppien pitäminen samalla lailla kuin yhdessä diabolossa. Muista myös pitää kyynärpäät kyljissä kiinni ettet näytä variksen pelättimeltä.

Oletetaan että otetaan vauhtia oikealla kädellä eli hyrrä pyörii esiintyjästä katsottuna vastapäivään. Silloin tarkoitus on työntää vauhtia oikealla kädellä ja vasten käsi ei käytännössä tee mitään, se vain myötäilee liikettä.. Aluksi saattaa kuitenkin olla helpompi heittää vasemmalla kädellä hyrrää vähän ylöspäin ettei kuvio mene ihan pieneksi ja diabolot törmää toisiinsa.

Kahta hyrrää ei opita päivässä. Kaikki temput menevät tästälähin vain vaikeammaksi ja on ihan normaalia harjoitella 6h päivässä parin viikon ajan temppua/sarjaa ennen kuin se sujuu yhtään.

Ennakkotilaa Kumiankan Dvd. Siinä on paljon aloituksia 2 hyrrälle.

Tämä on lista on vielä hyvin typistetty. Esittäkää kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni. Näin saadaan tehtyä ohjeet pikkuhiljaa paremmaksi ja kattavammaksi. -Marko

« World's finest Kumiankka.com. »