|
Pallot
------
Palloista on ollut aina paljon puhetta, "millaiset hankkia?
mitkä on parhaat?". Joten päätin nyt kirjoittaa esille omia
mielipiteitäni erilaisista palloista. - Marko
Yleistä
Kaikkiin palloihin pätee sama sääntö, mitä isompi sitä näyttävämpi.
Kannattaa siis pitää pallot sen kokoisina että yleisö näkee ne selvästi,
kuitenkaan menemättä mauttomuuksiin pallon koon kanssa. Nyrkkisääntönä:
ota nyrkin kokoinen pallo.
Väreistä. Tumman väriset pallot näyttävät pienemmiltä kuin ovatkaan,
vaaleat ja kirkkaat pallot puolestaan suuremmilta. Rantapalloja kannattaa välttää esiintymisissä (paitsi jos käyttää rantateemaa tyylinä), tukekaa siis yksivärisiä palloja. Ne näyttävät tyylikkäämmiltä ja ammattimaisemmilta.
Pinnoista. Matta pinnat näyttävät mielestäni paremmilta mutta kiiltäväpintaiset
pallot tarttuvat huomattavasti paremmin käsiin kiinni. Mattapintaiset likaantuvat
hieman hitaammin. Suurempaa käytännön eroa en ole kuitenkaan huomannut.
Painosta. Liian kevyitä palloja on hankala heitellä, kokeilkaa vaikka pingispalloja.
Painavia ei jaksa heitellä pitkään sekä käsi tärähtää kovempaa kiinniotettaessa
palloa ja se voi aiheuttaa pahimmillaan käsien tärinää ja fysioterapiaan lähtemistä.
Kokemusta on, terveiset Tapiolle. ;)
Beanbag
Nimitys palloille jotka ovat käytännössä pusseja joiden sisällä on linnunsiemeniä
tms. Periaatteessa hernepusseja. Yleensä näissä on pari kerrosta kangasta jotta
nämä kestäisivät käytössä pidempään. Beanbageja löytyy erikokoisina, painoisina ja
värisinä. Pudotessaan pallot jäävät paikalleen eivätkä pompi tai pyöri kauas,
toisin sanoen ihanteellisia määrien harjoitteluun. Hinta on halpa ja siksi nämä
ovat suosittuja. Ostaessa kannattaa harkita värivalintaa.
Tennispallot
Heittelin ensimmäiset 3 vuotta pelkillä tennispalloilla. Pallot ovat sopivan
kokoiset mutta ne ovat aivan liian kevyet ja niissä on täydellisen hyödytön
pomppu. Toisin sanoen aika huonot. Jotenkin kuitenkin rakastan näitä mokomia.
Tosi vaikea vieläkin heitellä mutta niihin liittyy paljon muistoja. Tennareita
löytää helposti lähimmästä kaupasta ja myyntikin tapahtuu muutaman pallon
pakkauksissa, jopa säilytys kotelo tulee mukana.
Ruokaohje:
-ota noin 200g karkeata hiekkaa tai riisiä
-veistä pallon pieni lovi ja työnnä siihen suppilo.
-lisää 200g valitsemaasi ainetta palloon ja tarvittaessa
ilmastointi teippaa aukko, sen voi myös liimata.
-käytä koristelussa mielikuvitusta
Näin palloon tulee lisää painoa ja pomppu vähenee entisestään.
Nyt pallot ovat oikein hyviä heittelyyn.
Stage
Stage -palloja löytyy mattapintaisina ja kiiltäväpintaisina. Kiiltävä
suorastaan liimautuu käsiin, mutta myös lika tuntuu liimautuvan palloihin.
Hetken käytön jälkeen valkoiset pallot muuttuivat likaisiksi ja kellertäviksi.
Edes peseminen eri aineilla ei auttanut. Siksi ennen valkoisten ostamista kannattaa
harkita. Matta pintaiset keräsivät likaa huomattavasti hitaammin, joten suosittelen
mattapintaisia. Muuten pallot ovat loistavia niin sisätreeneissä kuin keikoillakin.
Ne painavat sopivasti ja näyttävät erinomaisilta. Uv- valossa kirkkaat värit näyttävät
villeiltä.
Pomppupallot
Nämä ovat yksivärisiä pomppaavia palloja jotka on tehty superpallo-aineesta.
Näiden hinta-laatu suhde on aika surkea. Pallot pomppaavat hieman huonommin
kuin normaalit superpallot. Pallot alkavat käytössä hajoamaan. Omani olivat
puolenvuoden treenin jälkeen täynnä viiltoja. Ovat ehkä vähän pieniä. Purkka-automaateista
voi löytää parempia palloja vain parin euron hinnalla. Ne jopa pomppaavat enemmän.
Kirjoittamis hetkellä tälläinen automaatti löytyy lahden mascotista. Jos ostatte
tämmöiset pomppupallot niin unohtakaa fosfori pallot, ne pomppaavat vielä huonommin.
Silikonit
Silikoni palloilla on mieletön pomppukyky. Niihin ei tartu lika ollenkaan,
palloni ovat vuoden treenin jälkeen vieläkin aivan uuden näköiset. Pallot
painavat melkoisen paljon, noin 300g, mikä vaikeuttaa määrillä heittelyä ja
rasittaa käsiä. Pidemmissä treeneissä kannattaa käyttää kevyempiä palloja
kuten stageja. Kaverini tosiaan joutui fysioterapiaan läiskittyään näillä
tosi pitkiä treenejä. Ainoana miinuksena on pallojen hinta, joka pyörii 50e
molemmilla puolilla. Mikäli silikoni pallo tippuu kiveen niin palloon tulee lommo.
Ja niinhän kukaan ei halua näille 50e palloille käyvän joten treenatkaa sisällä
ja poistakaa suurimmat kivet ja terävät kulmat. Olen myös kuullut että nyt olisi
saatavilla silikonipallon näköisiä ja tuntuisia palloja jotka ovat reilusti halvempia.
Kuulemma pomppu on niissä huonompi joten ne sopivat todella hyvin perus heittelyyn.
|
|