Ansioluettelo


Marko Petteri Akkanen (synt. 02.03.1985)
www.taikurimarko.net

Opinnot

  • Kandidaatin tutkinto Tampereen yliopistosta syksyllä 2012. Tutkielman aihe: ”Päätöksenteko suomalaisissa parisuhteissa”. Sivuaineina Vuorovaikutteinen teknologia sekä hypermedia. Lisäksi psykologian perusopintoja sekä puheviestinän maisteriopintoja.
  • Lukuvuonna 2005-2006 Puheviestinnän approbatur avoimessa yliopistossa Lahden Kansanopiston puheviestintä-linjalla.
  • Ylioppilaaksi vuonna 2004 Nastopoli lukiosta ja samaan aikaan valmistuminen Lahden Kauppaoppilaitoksesta Datanomiksi.
  • 2004 Äänentoistotekniikan käytön perus- ja jatko-kurssit Lahden Kesäyliopistossa.
  • 2002-2010  osallistunut erilaisille esiintymistaidon- ja ilmaisun kursseille.

Taikuus ja Jongleeraus

Marko kiinnostui taikuudesta vuonna -96 ja on siitä lähtien ollut aktiivisesti mukana Suomen taikureiden toiminnassa. Innostus alkoi lapsuuden ystävän taikatempusta, joka oli luonnollisesti opittava heti. Vuonna -98 Marko alkoi taikuuden ohella opettelemaan myös jongleerausta.

Nämä kaksi lajia ovat auttaneet häntä vuosien varrella kehittymään esiintyjänä sekä henkisesti että fyysisesti. Marko on erikoistunut Jongleerauksessa diaboloihin sekä jojoihin, ja Taikuudessa stand-up tyyppisiin esityksiin sekä korttitemppuihin. Taikuuden ja Jongleerauksen kautta kiinnostus esiintymistaitoon sekä ihmisten käyttäytymiseen vuorovaikutustilanteissa ohjasivat Markon tien kohti puheviestintää ja yliopistoa.

Toiminta eri vuosina

1999Liittynyt Suomen Taikurit Ry:n jäseneksi
1999-2001Taikuri Tuomo Hemmilän yksityisopetuksessa
2000-2002Toiminut Suomen Taikurit Ry:n hallituksessa
2002Perustanut Sirkus Kumiankan yhdessä jonglööri Aaro Kontion kanssa
2004Järjestänyt Lahdessa yhdessä Lahden Nuorisotoimen kanssa taikurikurssin
Virallistanut Sirkus Kumiankan ohjelmatoimistoksi
Tuntiopettajana Nuokun Sirkuksessa Lahdessa, taikatemput ja jongleeraus
2005Armeija kutsui miehen palvelukseen
2005-2006Puheviestinnän approbatur avoimessa yliopistossa
2006Jongleerauskerhon pitäjänä Lahdessa
Sirkusproduktioita sekä esityksiä Lahdessa
Multimagiga produktio Helsingin Studio Pasilassa www.hkt.fi/ (multimagiga)
Aloittanut opinnot Tampereen Yliopistossa; Puheviestintä, tietojenkäsittelytiede, psykologia
2007Sorin Sirkuksen kanssa yhteistyössä Taikurikurssi Tampereella
Temppuja & Taikoja kiertue Helsingin iltapäiväkerhoihin
Torveloita vai Taikureita? -esitys Linnanmäellä
Joulun Siivet -produktio Espoossa
2008FDC, Finnish Diabolo Convention organisointi
Joulun Siivet produktio Tampere-talo, Mikkeli, Äänekoski, Jyväskylä
Marko Suomen Diaboloseuran puheenjohtajana, Toimintakausi 2008-2009. www.diaboloseura.fi.
2009FDC, Finnish Diabolo Convention organisointi
Joulun Siivet produktio
2009-2010Suomen Diaboloseura ry harjoitusvalmennus, syys/kevätkausi
2010Kirkonkylän koululla diabolo kerhojen ohjaajana
 Leiriohjaajana, Jongleerausleiri. Pitkis-sport 2010, Liiku Ry, www.liiku.fi
 Leiriohjaajana, Taikurileiri yhdessä Lahden Seurakuntayhtymän kanssa
 FDC, Finnish Diabolo Convention 2010 organisointi
2011Jongleerauksen tuntiopettajana Sorin Sirkuksessa
 Leiriohjaajana, Jongleerausleiri. Pitkis-sport 2011, Liiku Ry, www.liiku.fi
 Leiriohjaajana, Masalan Sirkusleirillä
 NJC, FDC & Diabolon ja Jojon SM-kilpailut tapahtumien järjestäjänä
 Diabolokursseja Tampereella, Ahjolan Diabolokurssi, Suomi-Kiinaseuran diabolokurssi
2012Jongleerauksen ja Taikuuden tuntiopettajana Sorin Sirkuksessa
 Ohjaajana Sirkuskerhoissa: Kirkkoharjunkoulu diabolokerho, Huutijärvenkoulu diabolokerho, Raikunkoulu diabolokerho sekä Hyrsinginkoulu sirkuskerho
 Ohjaajana Sirkusleireillä: Masalansirkusleiri, Sorin Sirkuksen Taikuus ja Jongleerausleirit sekä Pitkis-Sport 2012
 Esiintyjänä Varietee Gaalassa Lappeenrannassa, http://varieteegaala.fi/
 FDC, Finnish Diabolo Convention 2012 tapahtumajärjestäjänä
 Taikuri Marko Tampereen Joulutorilla, yhteistyössä Jaakobin Sirkuksen kanssa
2013Jongleerauksen ja Taikuuden tuntiopettajana Sorin Sirkuksessa

Erilaisten produktioiden ohella Marko on esiintynyt erilaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa.

Palkinnot

Diabolon SM-kilpailut 2022 3. sija
Finnish Kendama Champion 2012 (EKA, jatkanut titteliä vuodella)
Diabolon SM-kilpailut 2012 2. sija
Jojon SM-kilpailut 2012 X-sarja 2. sija
Jojon SM-kilpailut 2012 1A-sarja 2. sija
Finnish Kendama Champion (EJC2011)
Diabolon SM-kilpailut 2011 1. sija
Jojon SM-kilpailut 2011 X-sarja 1. sija
Jojon SM-kilpailut 2011 1A-sarja 3. sija
Finnish Kendama Champion (EJC2010)
Diabolon SM-Kilpailut 2010 3. sija
Jojon SM-kilpailut 2010 1A-sarja 2. sija
Jojon SM-kilpailut 2010 X-sarja 2. sija
Diabolon SM-Kilpailut 2009 3. sija
Nuorten taikureiden SM-kilpailut 3. sija (2002)
Nuorten taikureiden SM-kilpailut 3. sija (2000)

Apurahat

Taiteen Keskustoimikunta myönsi vuonna 2004 apurahan (2000e) Aaro Kontiolle ja työryhmälle (mm. Marko Akkanen) ensimmäisen Suomalaisen Diabolo-jongleerausvälineen opetusvideon tekemiseen.

Kadotettu Taika -työryhmälle 2005 (Anssi Kankkunen, Tapio Kankaanpää, Marko Akkanen) myönnettiin Satakunnan Taidetoimikunnalta 500e apuraha produktion harjoittelukustannuksiin.

Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahaston 200e kohdeapuraha vuonna 2005 Kadotettu Taika -työryhmälle nykysirkusesityksen tuotantokustannuksiin.

Lahden Kulttuuritoimen Marko Akkaselle ja työryhmälle myöntämä 250e kohdeapuraha vuonna 2006 toteutettuun Sirkus Kumiankan sirkusesitykseen ”Hattu”.