Avainsana-arkisto: jojoöljy

Jojolaakerin pesu

Miksi laakereita pestään ja mitä pesussa tapahtuu?

Jojoissa usein käytetyt kuulalaakerit pitävät nimensä mukaisesti sisällään pieniä kuulia, joiden ansiosta laakeri pyörii pehmeästi. Tehtaalta tullessaan laakerit ovat hyvin öljyttyjä. Kuulissa oleva öljy pitää huolen siitä, että laakeri kestää toimivana pitkään eikä jumitu. Kun laakereilta halutaan pitkää ikää, ne on syytä pitää hyvin öljyttyinä. Kuitenkin jojot ovat hyvin kevyitä ja niiden pyörimisaika perustuu suurimmaksi osaksi laakerin kykyyn pyöriä pitkään ja herkästi. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että mitä vähemmän laakerissa on suojaavaa öljyä sitä pidempään se pyörii. Kuitenkin jossain vaiheessa saavutetaan kriittinen piste, jolloin laakeri alkaa hidastua tai jumittuu täysin koska öljyä on liian vähän. Täysin kuivana laakeri pyörii erinomaisesti, mutta mikään ei suojaa laakeria lämpenemiseltä. Kuivana laakerit lukkiutuvat helpommin.

Pesemällä laakeri vähennetään laakerin elinikää, mutta parannetaan sen kykyä pyöriä. Peseminen ei ole ainoa tapa saada laakeri toimimaan hyvin, sillä luonnollisessa käytössä laakerista häviää hiljalleen öljyä. Samoihin tuloksiin voidaan päästä sekä pyörittämällä laakeria paljon (heittämällä jojoa) kuin laakerin pesulla. Peseminen on kuitenkin nopea tapa saada tehokas laakeri käyttöön ja tässä artikkelissa käymme läpi miten tämä tapahtuu. Emme suosittele tätä projektia nuorille, sillä siinä käytetään terveydelle haitallista ainetta jonka käyttäminen vaatii vastuuntuntoa.

Projektiin tarvittavat välineet:

Zippo bensaa (tai mineraaliöljyä eli tärpättiä)
Purkki pesua varten
Jojo öljyä/lubea (ompelukone öljy toimii myös)
Neula
Kynä
Laakeri
Pihdit
Pätkä rautalankaa

Vaihe 1: Laakerin irroittaminen

Aloitetaan projekti irroittamalla laakeri jojosta. Jojo ruuvataan auki ja laakeri otetaan irti jojon puolikkaasta. Laakeri voi irrota ihan sormin vetämällä, mutta aina sormin nostaminen ei toimi. Laakerin irroittamisessa voit käyttää apuna pihtejä. Purista pihdeillä kevyesti laakerista ja heiluta laakeria hieman. Pienellä kääntelyllä laakerin irroittaminen voi onnistua. Mikäli laakeri ei irtoa millään kannattaa kokeilla myös jojon laittamista 10minuutiksi pakastimeen ennen pihdeillä heiluttelua. Tämä yleensä auttaa pahimpiin tapauksiin.

Vaihe 2: Laakerin suojat

Laakerista irroitetaan suojat. Tämä tehdään jotta bensa pääsee paremmin laakerin sisälle ja suuretkin liat lähtevät irti. Vaihe ei ole täysin pakollinen sillä laakeri on myös mahdollista pestä suojienkin kanssa. Osa jojoista myös myydään ilman suojia, mikäli suojia ei ole niin asiasta ei tarvitse hätääntyä. Suojat estävät lian kulkeutumista laakeriin ja jojot eivät joudu kosketuksiin kovinkaan usein esimerkiksi hiekan ja hiekkapölyn kanssa.

 

Vaihe 3: Suojien irroittaminen

Laakerin suojien irroitus onnistuu parhaiten nuppineulalla. Suojat löytyvät laakereiden sivuista ja koostuvat kahdesta osasta. O-kirjaimen muotoisesta osasta sekä C-kirjaimen muotoisesta osasta joka on aivan laakerin sivuosan reunoilla O-osan päällä. C-osa pitää suojaa paikallaan ja O-osa on varsinainen suoja. Nuppineulan kärki asetetaan C-osan reunaan ja käännetään hieman jotta osa saadaan pois paikalta. C-osan aukon etsiminen sekä kyseisen osan pois ottaminen voi olla hankalaa varsinkin mikäli pestävä laakeri on pienikokoinen. Terävä neula helpoittaa irroittamista, kuitenkin neulan käytössä kannattaa olla varovainen. Suojat poistetaan molemmilta sivuilta.

Vaihe 4: Zippobensaa purkkiin

Seuraavaksi on aika laittaa zippo bensaa purkkiin. Bensaa ei tarvita paljoa, vain sen verran että laakeri saadaan upotettua siihen. Purkissa kannattaa olla pitävä kansi sillä bensaa roiskuu hieman kun laakeria heiluttelee bensassa. Purkkeja voit löytää esim. vitamiini yms. omega pillereiden ympäriltä tai vaikkapa pilttiruokapurkeista. Muista myös hyvä tuuletus, jos olet sisällä avaa ikkunat. Jos olet ulkona niin aina parempi, zippobensan katkussa ei ole hyvä olla. Käsittele ainetta ammattimaisesti.

 

Vaihe 5: Laakerin pesu

Laakeri tiputetaan bensaan ja annetaan sen olla sielä 2-15minuuttia. Toiset uittavat laakereita pidempään kuin toiset. Itse en suurempaa eroa ole huomannut ajassa ja yleensä pidän laakeria viitisen minuuttia purkissa. Purkin kansi kannattaa pitää kiinni niin ja purkkia kannattaa heilutella jotta laakeri peseytyy paremmin. Laakeri on helpointa onkia purkista pois rautalangan pätkällä johon on taitettu pieni koukku

Vaihe 6: Laakerin kuivattaminen

Laakerin pitää antaa kuivua kokonaan bensasta. Osa harrastajista laittaa laakerin vain talouspaperin päälle ja antaa sen istua noin 15minuuttia. Toiset käyttävät paineilmaa (esim. tietokonen puhdistuksessa käytettävää) puhaltamaan bensan pois. Helpoin tapa on laittaa laakeri kynän päähän ja pyöritellä sitä peukalolla. Laakerin pitää olla kuiva ennen kuin sitä öljytään. Mikäli laakeri on bensassa kun sitä öljyää niin silloin bensa syö öljyn pois, odotus palkitaan. Tässä välissä on hyvä pestä pari muutakin laakeria.

 

Vaihe 7: Öljyäminen

Osa pelaajista jättää jojon öljyämättä lainkaan ja se on ihan ok. Öljy kuitenkin suojaa laakeria ja pidentää käyttöikää. Laakeriin kannattaa siis laittaa pieni tippa kevyttä öljyä. Itse käytän Yoyojamin Thin lubea, mutta myös kevyet ompelukoneöljyt toimivat myös hyvin. Varmuudella Thin lube toimii hyvin. Öljyä laitetaan vain pieni tippa, ei enempää. Mitä enemmän öljyä laitat sitä herkemmin jojo tulee palaamaan takaisin ylös. Liian paksun öljyn laittaminen voi myös aiheuttaa saman. Tässä kohdassa on helppo mokata viimeisen 20minuutin työn hyöty. Tipan voi ohjata paikalleen hakaneulalla.

Vaihe 8: Öljyn levittäminen

Nyt kun laakerissa on öljyä sitä kannattaa pyrkiä levittämän mahdollisimman laajalle. Tämä hoituu helpoiten pyörittelemällä laakeria kynän päässä. Kannattaa varoa ettei laakeri tipu autotallin lattialle ja mene likaiseksi (jonka jälkeen joudut pesemään uusiksi). Öljyn jakautuminen hoituu myös helposti laittamalla laakeri jojoon kiinni. Itse en tätä tee sillä tarralla kiinnittyvät pädit lähtevät turhan helposti irti kun joutuvat kosketuksiin öljyn kanssa ja irtonaista öljyä tässä vaiheessa on jonkin verran.

Vaihe 9: Suojien kiinnitys

Jälleen kerran mieltymyksiä on erilaisia. Toiset pelaajat jättävät laakerinsa suojat kiinnittämättä toiset kiinnittävät suojat. Suojat nimensä mukaisesti suojaavat laakeria lialta yms. ja pitämällä ne kiinni laakerisi kestää pidempään. Toisaalta mikäli peset laakeria usein voi olla helpompaa jättää laakeri avonaiseksi. Kiinnittääksesi suojat laita ensin O-kirjaimen muotoinen osa laakerille ja tämän jälkeen paina C-kirjaimen muotoinen osa O-osan ulkoreunalle. Tämä vaatii hieman tarkkuutta. Tämän jälkeen vain laakeri kiinni jojoon ja heittelemään. Parhaimmillaan laakeri on muutaman päivän heittelyn jälkeen kun öljy on kulunut hieman. Mikäli laitoit liikaa öljyä eikä jojo viikossa toimi hyvin, kannattaa toistaa pesu ja yrittää lisätä vähemmän öljyä.

Kuinka korjata lukkiutunut laakeri?

Mistä laakerin lukkiutuminen johtuu?

Laakerien lukkiutuminen jojoissa on aivan normaalia ja sitä tapahtuu jokaiselle heittelijälle ennemmin tai myöhemmin. Usein lukkiutuminen aiheutuu jojoon kohdistuneesta iskusta, kun jojo heitetään vahingossa maahan. Laakeri voi myös lukkiutua kovastta käytössä ja silloin lukkiutumisen syy on suojaavan rasvan poiskuluminen. Tavallisessa käytössä laakeri lukkiutuu 5-12kk käytössä riippuen suojaavan öljyn määrästä laakerissa. Perushuoltamisella lukkiutunut laakeri voidaan pelastaa helposti.

Perusasia on se että laakeri pyörii paremmin mitä vähemmän siinä on öljyä ja tästä syystä harrastajat pitävät jojonsa laakereissa mahdollisimman vähän öljyä. Liikumme jatkuvasti siis lähellä laakerin lukkiutumisrajaa.

Lukkiutuneen laakerin öljyäminen

Lukkiutunut laakeri voidaan noin 80%:ssa tilanteista pelastaa pelkästään lisäämällä öljyä laakeriin. Käytämme itse öljynä jojotehtaalta tulevaa öljyä, ns. “YoyoJam thin lube” (ks. oheinen kuva). Yksin purkki riittää käytössä useita vuosia koska öljyä käytetään aina tippa kerrallaan. Jojoöljyyn ei siis tarvitse sijoittaa rahaansa kovinkaan usein. Kevyt öljy on ollut todella suosittua joten Kumiankka-Shopista se on usein myyty loppuun. Samaan tarkoitukseen voi käyttää paksumpaa jojoöljyä joka on merkittävästi paksumpaa ja sitä käytetään pääasiassa 2A jojoissa (ylöspalaavissa), mikäli käytätte paksumpaa öljyä sitä pitää laittaa todella vähän koska muutoin jojosta tulee liian herkkä käyttää. Ehkä paksumpaa öljyä paremmin käyttöön sopii ompelukone öljy, joka on käytännössä samaa ainetta kuin myytävät jojoöljyt. Kevyt ompelukone öljy on yleensä hyvin toimivaa tavaraa jojojen laakerissa ja useat vanhan koulukunnan jojo ammattilaiset (Doc Pop) käyttävät ompelukoneöljyä sillä se yksinkertaisesti on halvempaa ja löytyy useammista talouksista. Emme kuitenkaan voi taata kaikkien öljyjen täydellistä sopimista jojoihin ja tästä syystä myymme itse öljyä joka on testattu laakereissa.

Näin avaat lukkiutuneen laakerin

Vaihe 1: Irroita laakeri jojosta

Avaa jojo auki ja irroita laakeri. Mikäli jojon laakeri ei irtoa sormilla voit joutua käyttämään apuna pihtejä. Tartu pihdeillä laakeriin kevyesti, niin että pihdeissä oleva pyöreä osa tulee laakerin ympärille ja heiluttele laakeria rauhallisesti. Irroittamisessa ei kannata käyttää paljoa voimaa. Kevyesti heiluttelemalla laakeri irtoaa hetken päästä ilman suurta vaivaa, tässä kannattaa malttaa odottaa hetki. Näin myös jojo ei vaurioidu laakerin irroittamisessa. Joissain tapauksissa jojon laakeri ei tunnu lähtevän irti edes pihdeillä. Tällöin kannattaa laittaa jojon puolikas laakerin kanssa pakastimeen tai pakkaseen 10 minuutiksi. Kylmänä laakerin irroittaminen onnistuu helpommin. Voiman käyttöä ei suositella sillä liika voima voi vaurioittaa jojoa tai laakeria.
Vaihe 2: Laita tippa öljyä laakerin reunalle

Laakerin laidalle laitetaan tippa öljyä. Tässä kannattaa pitää huolta että käytät vain yhden tipan öljyä mikäli laakeriin laitetaan liikaa öljyä siitä saattaa tulla liian herkkä käytössä ja jojo alkaa yllättäen palaamaan ylös liian helposti. Anna öljyn imeytyä hetken. Tässä vaiheessa laakerin suojia ei tarvitse irroittaa riittää että tippa öljyä laitetaan suojien päälle ja annetaan sen imeytyä laakerin palloille. Apuna voit käyttää neulaa jonka avulla laakerin laitaan on helpompi osua sillä öljy valuu neulaa pitkin haluamaasi paikkaan.
Vaihe 3: Pyörittele laakeria

Seuraavaksi öljy on saatava jakautumaan laakerin palloille tasaisesti. Pyörittele laakeria ensin sormilla ja jumittumisen pitäisi hävitä hiljalleen. Tämän jälkeen laakerin voi laittaa kynän päähän ja pyöritellä sitä minuutin verran kynän päässä. Näin öljy jakautuu tasaisesti palloille ja ylimääräinen öljy häviää laakerista. Mikäli jumittuminen ei häviä on aika palata takaisin vaiheeseen 2 ja lisätä toinen tippa öljyä. Lopulta laakeri pitäisi palautua lukkiutumisesta. Ennen jojon kasaamista kannattaa pyyhkiä laakerin pinnalta ylimääräinen öljy pois sillä jojojen vasteet eivät välttämättä kestä öljyä kovinkaan hyvin.

Öljyämisen jälkeen laakeri ei koskaan toimi niin sulavasti kuin mitä se on toiminut juuri ennen lukkiutumista. Tämä johtuu siitä, että laakerissa on nyt enemmän suojaavaa öljyä joka hieman hidastaa laakerin pyörimistä. Ajan kanssa öljy vaikuttaa ja laakerin ns. iskee sisään. Paras ratkaisu saada laakeri pyörimään sulavammin hyvin on vain käyttää jojoa paljon.

Entä jos nämä ohjeet eivät auta?

Jojoihin on myytävänä vaihtolaakereita edulliseen hintaan. Toinen vaihtoehto on jojon laakerin peseminen. Ensisijaisesti kuitenkin suosittelen uuden laakerin hankkimista sillä se tulee yksittäistapauksissa halvemmaksi ja merkittävästi helpommaksi.